Hugh Jackman: TM muutti elämäni

Äskettäisissä haastatteluissa, Huffington Postin Englannin versiossa ja Oprah Winfreyn kanssa, Hugh Jackman kertoi perustavasta roolista mikä Transsendenttisella Meditaatiolla on hänen henkilökohtaisessa ja ammatillisessa elämässään. Näin hän sanoi:

“Meditaatio on muuttanut elämäni.”

Hugh Jackman“Mikään ei ole koskaan avannut silmiäni kuten Transsendenttinen Meditaatio. Se saa minut rauhalliseksi ja onnelliseksi, ja se antaa minulle rauhaa ja hiljaisuutta muuten varsin kaoottisessa elämässäni!”

“Tehtävät aviomiehenä ja isänä — ne ovat myös rooleja, mutta niiden alapuolella on henkinen keskipiste joka liittää yhteen meidät kaikki, ja tämä on kaikkein tärkeintä.”

“Meditaatiossa voin päästää irti kaikesta. En ole Hugh Jackman. En ole isä. En ole aviomies. Laskeudun vain tähän voimalliseen lähteeseen josta kaikki luodaan. Otan pienen kylvyn siinä.”

Kun häneltä kysyttiin, miten hän voi löytää vapaata aikaa Transsendenttista Meditaatiota varten kiireisessä elämässään, hän vastasi:

“Jokainen ottaa suihkun joka päivä, emmekä valita siitä. Teemme sen pitääksemme kiinni hyvistä elämäntavoista. Aina löytyy tekosyitä jättää meditaatio tekemättä…. Ego sanoo, ‘Ei sinun tarvitse meditoida. Olet todella kiireinen. Entä lapset?’ Mutta sanoisitko, ‘En voi ottaa suihkua tänään koska minun täytyy antaa enemmän aikaa lapsille?´ Et sanoisi niin.”

Oprah Winfrey TM:stä: “Olen 1000% parempi ihminen jos teen tätä”

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Tässä haastattelussa tri Ozin kanssa, Oprah kertoo kuinka hän oppi Transsendenttisen Meditaation, kuinka hän maksoi TM-kurssimaksun kaikille 400 työntekijälle firmassaan, ja muutoksista mitä se on tuonut mukanaan.

“Kello 9.00 aamulla ja 16.30 iltapäivällä, mitä tahansa onkin meneillään, me keskeytämme sen ja meditoimme,” kertoo Winfrey, “Etkä voi kuvitellakaan mitä kaikkea firmassa on tapahtunut – ihmisillä joilla oli migreenejä, ei ole niitä enää. Ihmiset nukkuvat paremmin, heillä on parempia ihmissuhteita ja he tulevat paremmin toimeen muiden ihmisten kanssa. Se on ollut fantastista.”  Omasta puolestaan hän kertoo, että hänestä tulee 1000% parempi ihminen jos, TM:n kautta, hän saattaa itsensä kosketuksiin jonkin itseään suuremman kanssa.

Oprah tutustui TM:ään kun hän teki dokumenttielokuvan TM-yhteisöstä Iowan Fairfieldissä, Yhdysvalloissa. 45 minuutin dokumentti näytti innostuneen Oprah’n selvästi vaikuttuneena koko yhteisöstä, joka tunnetaan vähäisestä rikollisuudesta, Maharishi-koulun oppilaiden poikkeuksellisista saavutuksista, edistyneestä vihreästä teknologiasta, innostuksesta terveelliseen elämäntapaan, terveelliseen ravintoon, terveelliseen kotien suunnitteluun, ja tavattomasta yritteliäisyydestä. Fairfield on tunnustettu yhdeksi menestyksekkäimmistä pienyritysyhteisöistä Yhdysvalloissa.

David Lynch: Todellinen onnellisuus löytyy sisimmästä

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Viime vuosina David Lynch on tehnyt enemmän kuin kukaan muu tuodakseen Transsendenttisen Meditaation ihmisten tietoisuuteen. Hän on harjoittanut tätä tekniikkaa yli 40 vuotta ja sanoo ettei ole kertaakaan jättänyt väliin meditaatioharjoitusta. Hän kiittää TM-harjoitusta legendaarisesta luovuudestaan. Vuosia sitten hän oli seuraamassa teatteriesitystä Maharishi-koulussa Iowan Fairfieldissä, ja hän oli niin vaikuttunut oppilaista, että päätti omistaa elämänsä tarjotakseen useammille lapsille tilaisuuden tuoda esiin koko luovan potentiaalinsa. Vuonna 2005 hän perusti David Lynchin säätiön (David Lynch Foundation, DLF) joka tarjoaa taloudellista tukea TM-tekniikan oppimiseen niille jotka tarvitsevat sitä eniten. Siitä lähtien säätiö on tuonut TM-tekniikan yli 250 000 opiskelijalle, sotaveteraanille, vangille ja traumaattisesta stressistä kärsivälle kautta maailman.

Lisätietoja: www.davidlynchfoundation.org.

Paul McCartney: TM on “elämänikäinen lahja”

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Beatlesit ovat yhä kaikkien aikojen kuuluisimpia TM-harjoittajia, ja 45 vuoden jälkeen he yhä meditoivat ja tukevat julkisesti TM:ää. Lehdistötilaisuudessa David Lynchin säätiön hyväntekeväisyyskonsertin yhteydessä, Paul McCartney ja Ringo Starr seisoivat yhdessä lavalla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Paul sanoi että “se mitä Maharishi antoi meille, on suuri lahja. Saimme sen 60-luvun lopulla, aikana jolloin etsimme jotain joka antaisi meille enemmän vakautta, ja se on elämänikäinen lahja. Se on jotain johon voi turvautua milloin vain.”

Myöhemmässä haastattelussa David Lynchin kanssa, Paul McCartney kertoi miksi hän tukee David Lynchin säätiötä:

“Lapset rakastavat sitä, lapset Brasiliassa rakastavat sitä, lapset Palestiinassa rakastavat sitä…. Mielestäni tämä on sitä mitä ihmiset tarvitsevat, he eivät tarvitse niinkään korkealentoisia puheita vaan tuloksia.”

Clint Eastwood: 40 vuotta TM-harjoitusta

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Clint EastwoodKuuluisa näyttelijä, tuottaja, säveltäjä ja elokuvantekijä Clint Eastwood on harjoittanut Transsendenttista Meditaatiota uskollisesti yli 40 vuotta. Hänen rajaton energiansa ja luovuutensa tuottaa hänelle yhä säännöllisesti Oscar-ehdokkuuksia jopa vanhoilla päivillään. Hän on erinomainen esimerkki siitä, mitä TM voi tehdä pitkäaikaisille TM-harjoittajille. Hän puhui monista TM-tekniikan hyödyistä nauhoitetussa videoviestissä David Lynchin säätiön “Operation Warrior Wellness” -hankkeen julkistustilaisuudessa. Hankkeen tarkoitus on opettaa TM kymmenelle tuhannelle sotaveteraanille, jotka kärsivät traumanjälkeisestä stressihäiriöstä. (Katso traumaattinen stressi.)

William Hague on harjoittanut TM:ää 30 vuotta

William HagueThe Times -lehden haastattelussa (17.4.2010) William Hague, pitkäaikainen huippupoliitikko ja entinen Englannin ulkoministeri, paljasti että hän on harjoittanut Transsendenttista Meditaatiota yli 30 vuotta. Hän sanoi, että hän varaa aina 20 minuuttia TM:ää varten kahdesti päivässä kiireisestä aikataulustaan hyvin käytännöllisen syyn vuoksi: “se rauhoittaa minua, minulla on vähemmän päänsärkyjä, ja nukun paremmin.”

Katy Perry: TM on paras asia mitä olen koskaan tehnyt saadakseni enemmän luovuutta, positiivista energiaa ja rauhaa elämääni

Katy PerryKaty on huippusuosittu. Vuonna 2011 hän oli ensimmäinen artisti joka ylitti Michael Jacksonin ennätyksen, 5 listaykköstä yhdeltä ja samalta albumilta. Syntymäpäivänään muutama vuosi sitten hän lähetti tweetin yli 25 miljoonalle ihailijalleen pyytäen heitä tukemaan David Lynchin säätiötä.

Katy oli harjoittanut Transsendenttista Meditaatiota yli 2 vuotta, ja sanoi että se on paras asia mitä hän on koskaan tehnyt saadakseen enemmän luovuutta, positiivista energiaa ja rauhaa elämäänsä. Hän sanoi: “Kun tunnen itseni väsyneeksi, jännittyneeksi, pelokkaaksi tai masentuneeksi, meditoin. Se selkeyttää mieleni ja saa minut tuntemaan itseni rentoutuneemmaksi ja onnellisemmaksi. Olen kertonut näistä kokemuksista ystävilleni ja suosittelen sitä heille kaikille.

Tuen David Lynchin säätiötä koska se tuo Transsendenttisen Meditaation miljoonien ihmisten tietoisuuteen kaikkialla maailmassa. Sellaisille ihmisille kuten sotaveteraanit, jotka kärsivät traumanjälkeisestä stressihäiriöstä, lapset suurkaupunkien köyhiltä alueilta, ja tytöt ja naiset jotka ovat olleet väkivallan uhreja.

Auttakaa minua juhlistamaan syntymäpäivääni lahjoittamalla rahaa säätiölle. Tämä merkitsee paljon, ei pelkästään minulle henkilökohtaisesti, vaan kaikille ihmisille joita autatte tämän kautta.”

George Lucas

George LucasGeorge Lucas oppi Transsendenttisen Meditaation tekniikan yli 40 vuotta sitten. Internet on tulvillaan huhuja että “voiman” käsite hänen Tähtien sota -elokuvissaan oli saanut inspiraationsa Maharishin “Luovan älykkyyden tieteestä”, joka antaa teoreettista taustaa Transsendenttisen Meditaation tekniikalle (lisää aiheesta: korkein inhimillinen kokemus).

George Lucas on viime aikoina antanut täyden tukensa David Lynchin säätiön hankkeille. Hänen Edutopia-hankkeensa (George Lucasin kasvatussäätiön) internet-sivuilla julkaistiin äskettäin video Transsendenttisen Meditaation (Hiljainen hetki -ohjelman) poikkeuksellisen hyvästä menestyksestä koulussa San Franciscossa, katso TM Edutopia -video.

Edutopian päätoimittaja, vierailtuaan San Franciscossa koulussa, jossa TM:ää harjoitettiin, sanoi: “aina välillä, kun vierailee menestyksekkäässä koulussa, näkee jotain joka hätkähdyttää, jotain niin erityistä että se pysäyttää ja panee varmistamaan, että mitä on nähnyt on todellakin sitä miltä se vaikuttaa.”

Jerry Seinfeld: jo 40 vuotta TM-harjoittaja

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Jerry Seinfeld, yksi Yhdysvaltain kaikkien aikojen suosituimpia koomikkoja, on harjoittanut TM-tekniikkaa jo kohta 40 vuotta.

Tässä Good Morning America -televisiolähetyksen haastattelussa hän kertoo joistakin TM:n hyödyistä.

Moby: mikään toinen meditaatiotekniikka ei ole yhtä tehokas kuin TM

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Amerikkalainen elektronisen musiikin artisti Moby puhuu Transsendenttisesta Meditaatiosta David Lynchin säätiön lehdistötilaisuudessa.

Russell Brand

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Tämä on viihdyttävä videopätkä kuuluisasta, omaperäisestä koomikosta Russell Brandista, joka esiintyy juontajana David Lynchin säätiön hyväntekeväisyysgaalassa. Russell Brand puhuu TM:stä … kuten vain Russell Brand osaa.

Gwyneth Paltrow

Gwyneth PaltrowElokuvatähti Gwyneth Paltrow, joka jokin aika sitten oppi TM:n, ilmoitti äskettäin nettisivuillaan, että hän oli myymässä suuren osan vaatekokoelmastaan. Tarkoitus: tukea David Lynchin säätiötä niin että TM:ää voitaisiin edistää enemmän kasvatuksen saralla.

Martin Scorsese

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Martin Scorsese on yksi aikamme kuuluisimpia elokuvantekijöitä. Hän oppi Transsendenttisen Meditaation muutamia vuosia sitten. Hän on saanut siitä niin hyviä kokemuksia, että hän tukee tekniikkaa nyt julkisesti, kuten tässä videossa, joka tuotettiin edistämään David Lynchin säätiön hanketta auttaa sotaveteraaneja toipumaan traumanjälkeisestä stressihäiriöstä.

Ellen Degeneres: TM on ainoa meditaatio missä 20 minuutin jälkeen minua harmittaa että se on ohi

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Ellen Degeneres on, Oprah Winfreyn jälkeen, Yhdysvaltain kuuluisin talk show -juontaja. Tässä on video hänen puheestaan hyväntekeväisyysgaalassa David Lynchin säätiön hyväksi. Hän kertoo kokemuksistaan TM:n parissa, ja siitä miksi hän pitää siitä niin paljon.

Jopa Rupert Murdoch harjoittaa TM:ää

Rupert MurdochÄskettäin mediamoguli Rupert Murdoch, yksi maailman rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, lähetti Twitter-viestin: “Yritän oppia Transsendenttisen Meditaation. Kaikki suosittelevat sitä, ei välttämättä helppo päästä alkuun, mutta sanotaan parantavan kaikkea!”

Tri Oz: Transsendenttinen Meditaatio toimii

Dr OzParanna syy (stressi) niin seuraukset häviävät, jopa sydän- ja verisuonisairaudet.

Tri Mehmet Ozilla on niin suuri vaikutusvalta terveydenhoidon alueella, että aikakauslehti Time asetti hänet vuonna 2008 sijalle 44 listalla maailman 100:sta vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä. Hän on sydän- ja verisuoni­sairauksien laitoksen johtaja nimekkäässä sairaalassa New Yorkissa, hän on kirjoittanut useita kirjoja, ja hänellä on oma tv-show, jota esitetään maailmanlaajuisesti.

Tri Oz on harjoittanut TM:ää jo monia vuosia, ja hän on maksanut kurssimaksut tv-shownsa kaikkien 200 työntekijän TM-opetuksesta. Hän puhuu TM-tekniikasta julkisuudessa säännöllisesti ja selittää miten TM vaikuttaa verenpaineeseen, diabetekseen, kolesteroliin ja sydän- ja verisuonisairauksiin tavalla, johon edes lääkkeet eivät aina yllä. Hän sanoo että se voi “vaikuttaa asioihin, joihin emme edes uskoneet voitavan vaikuttaa”.

Dilma Rousseff

Dilma RousseffBrasilian nykyinen presidentti, Dilma Rousseff on innokas Transsendenttisen Meditaation harjoittaja, ja hän myös suosittelee sitä kaikelle kansalle. Hän sanoi kerran: “harrastan lenkkeilyä pitääkseni kehoni terveenä, ja teen Transsendenttista Meditaatiota pitääkseni mieleni terveenä.”

Eräät maailman suurimmista Transsendenttisen Meditaation opetushankkeista ovat käynnissä Brasiliassa, mukaan lukien meneillään oleva projekti TM-tekniikan opettamiseksi osana opetussuunnitelmaa kaikissa maan 38 000:ssa julkisessa koulussa.

Liv Tyler

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Elokuvatähti Liv Tyler aloitti TM:n harjoittamisen pari vuotta sitten, ja hänestä on tullut David Lynchin säätiön innokas kannattaja.

“Sen jälkeen kun harjoitin ensimmäisen viikon Transsendenttista Meditaatiota kahdesti päivässä, siitä hetkestä lähtien en ole enää koskaan ollut täysin väsynyt ja poikki. Se ikään kuin palautti kehoni henkiin niin syvällä tasolla. Se oli kuin unta koko viikon edestä. Tuosta hetkestä eteenpäin oli kuin tavallaan uusi päivä. Minusta tuntui, että koko hermostoni reagoi eri tavalla. Se tuntui ottavan tyynemmin; panikoivan ja hermos­tuvan asioista paljon vähemmän. Ja koen myös syvää sisäistä varmuutta ja tasapainoa.”

Huippumalli Raquel Zimmermann kertoo TM-harrastuksestaan

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Vuodesta 2008 vuoteen 2010 Raquel Zimmermann oli ensimmäisellä sijalla models.com-sivuston listalla maailman huippumalleista. Nykyään hän on 14. sijalla “kaikkien aikojen huippumallit” -listalla. Hän asuu aviomiehensä kanssa New Yorkissa. Tällä videolla hän kertoo hyödyistä, joita hän on saanut Transsendenttisen Meditaation harjoituksestaan, ja miksi hän tukee David Lynchin säätiötä.

Sheryl Crow

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Laulaja-lauluntekijä Sheryl Crow on harjoittanut TM:ää monia vuosia. Hän esiintyi David Lynchin säätiön hyväntekeväisyyskonsertissa, jonka tarkoituksena oli auttaa tuomaan Transsendenttinen Meditaatio miljoonalle nuorelle kouluissa. Tällä videolla hän kertoo miksi hän halusi osallistua tapahtumaan.

Katy Perry 25 miljoonalle fanille: tukekaa TM:ää

Katy Perry, joka toisena artistina Michael Jacksonin jälkeen sai ennätykselliset 5 ykköshittiä samalta albumilta, lähetti syntymäpäivänään tweetin yli 25 miljoonalle fanilleen pyytäen heitä tukemaan David Lynchin säätiötä.

David Lynchin säätiö pyrkii tuomaan Transsendenttisen Meditaation niiden saataville, jotka tarvitsisivat sitä eniten. Katy on harjoittanut Transsendenttista Meditaatiota jo useamman vuoden ja hän kertoo, että se on parasta mitä hän on koskaan tehnyt saadakseen enemmän luovuutta, positiivista energiaa ja rauhaa elämäänsä. Lue lisää.

Famous TM Practitioners

The list of celebrities that practice Transcendental Meditation is long, very long. Most practice for themselves, in their private life, and the TM organisation therefore respects their privacy. However, more and more celebrities are happy to speak out in public about their practice. You can see some of them in the right-hand side menu bar.

Oprah Winfrey -show nostattaa kiinnostusta TM:ään

Sen jälkeen kun tv:ssä oli esitetty Oprah Winfrey -shown jakso, jossa kerrotaan TM-yhteisöstä Iowan Fairfieldissä, Yhdysvaltain TM-sivustolle tuli yli 200 000 vierailijaa 5 päivän aikana. Tämä 45 minuutin dokumentti näytti innostuneen Oprah’n, joka oli vaikuttunut koko yhteisöstä. Fairfield on tunnettu alhaisesta rikollisuudestaan, Maharishi-koulun poikkeuksellisista saavutuksista, edistyneestä vihreästä teknologiasta, intohimosta terveellisiin elämäntapoihin, terveellisestä ruoasta, terveellisestä rakentamisesta, ja tavattomasta yritteliäisyydestä – kaupunki on tunnustettu liike-elämältään yhdeksi menestyneimmistä pienistä paikkakunnista Yhdysvalloissa. (Lisää aiheesta)

Raquel Zimmermann: Transsendenttista Meditaatiota muotimaailman huipulla

Saksalais-brasilialainen supermalli Raquel Zimmermann on ollut muotimaailman huipulla jo useita vuosia. Tuoreessa videossaan hän puhuu, täysin luomuna, ilman meikkiä, siitä mitä Transsendenttinen Meditaatio on antanut hänelle; sisäisestä kauneudesta, järjestyneemmästä ajattelusta, tupakoinnin lopettamisesta, ja miten hän nauttii elämästä enemmän.

Oprah Winfrey kertoo TM-kokemuksistaan

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Tässä haastattelussa tri Ozin kanssa, Oprah Winfrey kertoo miten hän oppi Transsendenttisen Meditaation, ja miten hän maksoi TM-kurssin yhtiönsä kaikille 400 työntekijälle. Hän kokee sen tuoneen positiivisia muutoksia työntekijöilleen ja sanoo olevansa “1000% parempi ihminen”, koska TM antaa hänelle säännöllisen kosketuksen johonkin joka on “suurempaa kuin hän itse”. Tämä on antanut hänelle aivan uuden suunnan elämässä.

Mitä tiedotusvälineet kertovat TM:stä

Mitä ihmiset kertovat

Päivittäinen TM-meditaation harrasta­minen 30 vuoden aikana on tullut yhtä luonnolliseksi kuin syöminen tai nukkuminen. Aika meditaatiolle löytyy itsestään, myös matkoilla. Olo on aina onnellinen ja rau­hallinen TM:n harjoittamisen jälkeen. TM:n ansiosta lisääntynyt intuitio, luovuus ja sisäinen rauha helpottavat työssäni päätöksentekoa ja ris­kien arviointia. Ongelmat ratkeavat useimmiten kuin itsestään meditaation jälkeen. Joskus tuntuu, että jopa hyvä onnikin on lisääntynyt. Jos joku ei halua kantaa töitään mukana kotiin, niin TM on kätevä tapa todella päättää työpäivä.

DI Timo Lahtinen on Uretek Worldwide Oy:n toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja pääosakas.


Ajatushorisontin laajeneminen. Syvä rentoutuminen ja itsensä hyväksyminen. Positiivinen kiinnittyminen johonkin vaikeasti määriteltävään.

Ville Malja, Helsinki


Koen että keskittymiskyky, luovuus ja ajatusten koherenttius on noussut minulla uudelle tasolle ja olen nauttinut tästä valtavasti. Koen myös että löydän itsestäni (ja universumista :)) enemmän kiehtovia asioita joka päivä ja ymmärrän niitä paremmin – ja rikon itse kehittämiäni rajoja jotka eivät ole hyväksi luovuudelle – tai ylipäätään elämälle.

Jori Sjöroos, Turku


Jos ajatukset pyörivät, tunnen rauhaa. Vaikka ajattelua on meditaatiossakin, niin jokin aina muuttuu. Jostakin päästää irti, mikä vaivaa. Siksi se toimii ja purkaa stressiä aina pala kerrallaan.

Hannele Kirjavainen, Helsinki


Maailman paras työkalu elämässä. Auttanut elämässä kaikissa tilanteissa. Mm. ahdistuksessa, paniikkihäiriöissä, ihmissuhteissa, rakkaudessa ylipäätään, itsensä tutkimisessa yms monessa muussa.

Johanna Hauta-aho, Helsinki