Stressitilanteessa aivojen etuotsalohko kytkeytyy pois toiminnasta, jolloin teoista tulee automaattisesti impulsiivisia.
Uusien aivojen toimintaa koskevien löydösten avulla pystymme selittämään mekanismin, jolla stressi häiritsee normaalia aivotoimintaa ja lisää äkkipikaista käyttäytymistä.
Aivojen etuotsalohko, joka sijaitsee aivan silmiemme yläpuolella, on vastuussa ”korkeammasta ajattelustamme” – pitkäjänteisestä suunnittelusta, impulssien hallinnasta, määrittelystä mikä on oikein ja mikä väärin. Sitä on sanottu “aivojen toimitusjohtajaksi”. Se on yksi ihmiset eläimistä erottava piirre.
Aivojen normaali toimintatapa
Kun aivot toimivat normaalisti, informaatio tulee aistien kautta ja lähetetään aivojen etuotsalohkoon prosessoitavaksi. Tehdyt päätökset kulkevat motoriikan keskuksien kautta asiaankuuluviin lihaksiin jne. jotka ryhtyvät toimintaan.
Aivojen toiminta stressitilanteessa.
Stressitilanteessa aivojen toiminta muuttuu. Informaatio ei enää virtaa aivojen etuotsalohkon kautta, vaan kulkee suoraan aisteista motoriikan keskuksiin.
Aivojen tällaiseen toimintaan on selvä syy, eloonjäämisemme. Esimerkiksi katua ylittäessämme näemme nopeasti lähenevän auton ja enempää ajattelematta hyppäämme sivuun, pois tieltä. Emme rupea ajattelemaan, miten toimia. Ei ole aikaa ajatella. Aivojen etuotsalohkon pois päältä kytkevä mekanismi stressitilanteessa suojelee meitä.
Edellä kuvattu mekanismi ei ole kuitenkaan tarkoitettu toimimaan kroonisen stressin aikana. Jos ihmiset ovat jatkuvasti alttiina stressille, niin aivojen etuotsalohko on kaiken aikaa poissa toiminnasta. Tämä aiheuttaa lyhytnäköistä ajattelua, äkkinäisyyttä. Aletaan käyttäytyä enemmän eläinten kuin ihmisten tavoin, näkemättä tai harkitsematta toiminnan pitkäaikaisia seurauksia.
Transsendoiminen aktivoi aivojen etuosan
Transsendenssin vaikutus on päinvastainen kuin stressin: se lisää aivojen etuotsalohkon toimintaa.
Transsendoimisen aikana keho asettuu syvän levon tilaan sallien jopa syvimpien jännitysten poistumisen. Myös aivojen etuotsalohkon aktiivisuus kasvaa. Tämä voidaan mitata esimerkiksi hermoston kuvantamistutkimuksilla, joilla mitataan veren virtausta aivoihin. Talamuksen, joka liittyy ruumiintoimintoihin, aktiivisuus vähenee, mikä kertoo rentoutumisen tilasta, kun taas aktiivisuus aivokuoren etuosassa lisääntyy.
Nämä muutokset Transsendenttisen Meditaation harjoittajan aivoissa hänen transsendoidessaan ovat ainutlaatuisia. Niitä ei (samassa määrin) esiinny useimmissa meditaatioissa tai rentoutumismenetelmissä harjoituksen aikana.
Transsendoimisen aikana aivojen etuotsalohko paitsi aktivoituu, myös koordinoituu aivojen muiden osien kanssa. Stressi estää koordinaation, mutta transsendenssi palauttaa sen. Tämä voidaan havaita EEG-koherenssin mittauksilla. (Lisätietoja: transsendenssi = koko aivojen kehittyminen)
Säännöllinen transsendenssin kokeminen auttaa aivojen toimintaa elpymään ja tekee käytöksestä vähemmän äkkinäistä. Ihmiset lisääntyvästi ja luontaisesti osaavat nähdä tekojensa pitkäaikaiset seuraukset, ja toimivat sen mukaan.