Mitä mieltä ihmiset ovat
TM:n oppimisesta

Erittäin hyvä sijoitus

Jos ajatukset pyörivät, tunnen rauhaa. Vaikka ajattelua on meditaatiossakin, niin jokin aina muuttuu. Jostakin päästää irti, mikä vaivaa. Siksi se toimii ja purkaa stressiä aina pala kerrallaan.

Hannele Kirjavainen, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Hannele

Erittäin hyvä sijoitus

Kuvaamaton yhteys tiedostamattomaan. Aavistuksenomaisimmillaan (parhaimmillaan) palattuani ajatusten ja jopa pohdinnoiksi ketjuuntuvien ajatusketjujen jälkeen kevyesti mantraan ja ulottuvuuden kosketukseen. Ongelmanani on ollut sitten vuodesta 2006 aika ajoin jatkuva depressio - se ei ole paras tila TM:n harjoittamiseen mutta en laiminlyö mietiskelyä sen vuoksi. Sen sijaan olen - meditaatioyhteyksien puuttumisenkin vuoksi varmaan - jäänyt viime vuosina pääosin yhteen mietiskelykertaan päivässä. Aamuisin, se aloittaa päivän. Tunnen selkeästi että kahteen kertaan siirtyminen kutsuu koko ajan. Toinen ratkaiseva ongelma on se että tsekkauksesta on tosi kauan - se on ei vuosien vaan vuosikymenien takana.

Teppo Kulmala, Tampere

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Teppo

Erittäin hyvä sijoitus

Hyvän olon tunne, rauhoittava

Erkki Nieminen, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Erkki
  • Enemmän tyyneyttä
  • Vähemmän impulsiivisuutta
  • Vähemmän masennusta
  • Vähemmän ahdistusta
  • Enemmän energisyyttä
  • Enemmän elinvoimaa
  • Parempi yleinen terveydentila
  • Painonhallinta – paremmat ruokatottumukset
  • Omana itsenä oleminen
  • Itseluottamus
  • Itsensä hyväksyminen
  • Itsensä puolustaminen
  • Keskittyminen
  • Parempi muisti
  • Lisää luovuutta
  • Selkeämpi ajattelu
  • Tehokkaampi tehtävien suorittaminen
  • Lisääntynyt spontaani onnellisuus
  • Parempi olo itsestäni
  • Enemmän rakkautta
  • Paremmat ihmissuhteet yksityiselämässä
  • Enemmän menestystä
  • Enemmän henkisiä kokemuksia
  • Enemmän yhteyden kokemista luontoon
  • Parempi intuitio
  • Toiveiden spontaania toteutumista

Erittäin hyvä sijoitus

Mieli rauhoittuu meditaatiossa, stressin tunne vähenee, syke laskee. Aamumeditaatio virkistää ja on rauhallisempi. Iltameditaatiossa pyörii enemmän asioita mielessä.

Keijo Happonen, Kuopio

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Keijo

Erittäin hyvä sijoitus

Tunnen syvää rentoutta. Nautinnollinen olotila.

Timo Nummela, Turku

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Timo

Erittäin hyvä sijoitus

Erkki Nieminen, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Erkki
  • Enemmän tyyneyttä
  • Vakaampi tunne-elämä
  • Vähemmän masennusta
  • Vähemmän ahdistusta
  • Enemmän energisyyttä
  • Enemmän elinvoimaa
  • Parempi yleinen terveydentila
  • Vähentynyt tupakointi
  • Omana itsenä oleminen
  • Itseluottamus
  • Itsensä hyväksyminen
  • Yhteydessä omiin syvimpiin toiveisiini
  • Keskittyminen
  • Lisääntynyt spontaani onnellisuus
  • Parempi olo itsestäni
  • Enemmän rakkautta
  • Paremmat ihmissuhteet yksityiselämässä
  • Enemmän menestystä
  • Enemmän henkisiä kokemuksia
  • Enemmän yhteyden kokemista luontoon
  • Parempi intuitio

Erittäin hyvä sijoitus

Rentoutunut olo ja energisyys ohjelman jälkeen.

Kari Kaila, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Kari

Erittäin hyvä sijoitus

Henkilökohtainen mantra on oiva työkalu mielen tyynnyttämiseksi.

Mikko Kuuluvainen, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Mikko
  • Vähemmän masennusta
  • Vähemmän ahdistusta
  • Yhteydessä omiin syvimpiin toiveisiini
  • Lisää luovuutta
  • Enemmän henkisiä kokemuksia
  • Enemmän hyvää onnea

Erittäin hyvä sijoitus

Mieleni on rauhoittunut huimasti, ja sisäinen rauhani on enemmän läsnä.

Säde Leinonen, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Säde

Erittäin hyvä sijoitus

TM toimii heti ja sen vaikutus on suuri ja ilmeinen. Harjoituksen tuomalle hyvälle ololle ei löydä vastinetta, mutta sitä haluaa ehdottomasti lisää 😉

Lotta Lindroos, Helsinki

TM-harjoituksen tuomat hyödyt Lotta

LAUSUNNOT JAOTELTUNA HYÖTYJEN MUKAAN